Kurkistuksia kivijalasta

Ovensuuaikaa viettämässä - kivijalan ekstrabonus

Perjantai 13.6.2014 klo 19:40 - Pearly Parrot/Sirpa

Kivijalasta kurkkiessa havainnoi pieniä, mutta kiinnostavia ilmiöitä. Kuten sen, että kivijalkakauppiailla on selkeästi yksi yhteinen tapa. Olen alkanut kutsua sitä ovensuuajaksi. Silloin tällöin päivän mittaan kivijalasta siirrytään ovensuuhun haistelemaan ulkoilmaa ja tutkailemaan kadun tapahtumia. Nojaillaan ovenpieleen tai tehdään muutaman askelen mittaista pikkukävelyä puodin edessä.

Naapurustossa on kivijalkakauppoja vieri vieressä. On hauska havaita, kuinka vuoronperään lähes joka liikkeestä kurkitaan ulos. Kuka kahvikupin kanssa, kuka tupakkatauolla, kuka muuten vain. Aurinkoisina päivinä nostetaan nenä kohti pilvetöntä taivasta, sateisina päivinä pysytellään katoksen alla, mutta kurkkimaan on kuitenkin päästävä.

Jos naapurikauppias sattuu juuri samalla hetkellä viettämään omaa ovensuuaikaansa, syntyy hauskoja juttutuokioita. Helposti siihen pysähtyy myös ohikulkeva talon asukas, ehkä toinenkin. Yhtäkkiä ovensuussa onkin oikea katuparlamentti meneillään. Ohikulkevat koirat tervehditään myös asiaankuuluvalla hartaudella.

koirat_tervetuloaOvensuuajan viettäminen avaa myös ihan konkreettisesti oven ulkomaailmaan. 

siniharmaa_pitka_yks_kohta

Kun viettää pitkät tovit liikkeen takahuoneessa, kuten minä esimerkiksi tänään korukorjauksia ja uusia nauhoja tehden, saattaa olla tunteja hiljaisessa tilassa, eristyneenä. Oven avaaminen sinkoaa ympäröivän kaupungin kasvoille. Liikenteen äänet, remonttimiesten huudot, koiran haukun, kännykän pirinän, asvalttijyrän pörinän… Yhtäkkiä silmien edessä on vilkas kaupunkimaisema ihmisineen ja tapahtumineen. Aivan mahtava kontrasti!

Ovensuuaika on kauppiaalle myös yllättävän merkityksellinen kaupanteon kannalta. Ohikulkijan on todella helppo pysähtyä kysäisemään tuotteista jotain, ja hänelle voi sujauttaa liikkeen mainoksen käteen tai ohjata sisälle katsomaan ”tarkemmin”. Välillä tuntuu, että ovensuussa kaupanteko sujuu paljon napsakammin kuin sisällä liikkeessä. Ehkäpä se on yksi syy ovensuuajan vieton yleisyyteen.kansallismuseo

Sateinen perjantai-iltapäivä tarjoaa aivan omanlaistaan ovensuuaikaa. Kadunvarren asukkaat tulevat kuka mistäkin asioiltaan, töistä, ostoksilta, sadepäivän kävelyltä. Varjojen alla, lätäköitä väistellen. Katumaisema on samaan aikaan rauhallisen unelias ja toisaalta kiireinen. Kadun kulmassa sijaitsevasta hotellista purkautuu ajoittain parvi turisteja, jotka karttoineen ja läpinäkyvine kertakäyttösadetakkeineen suuntaavat kulman taakse Kansallismuseoon tai parin korttelin päässä sijaitsevaan Temppeliaukion kirkkoon.

Poikkesipa pari turistia sisäänkin, ja sain kertoa heille suomalaisista korusuunnittelijoista, esimerkiksi Lisa Vitalista, jonka iki-ihanat 60- ja 70-luvun hopeakorut tulivat pitkän tauon jälkeen muutama vuosi sitten jälleen tuotantoon. Heistä oli eksoottista kuulla, että Vitali oli maatalon emäntä, joka ammensi suomalaisesta maalaisluonnosta, kuten leppäkertuista, aiheita koruihinsa. Hetken piti miettiä, mikä on leppäkerttu englanniksi…Vitali

Keskeltä sadetta sisään astui myös naapuritalon rouva, joka oli erittäin kiinnostunut järjestämistäni helmikorukursseista. Mikään ei oikeasti tunnu mukavammalta kuin huomata miten sana alkaa levitä! Hiljaisina päivinä juuri tällaiset innokkaat asiakkaat saavat tuntemaan, että olen oikeilla jäljillä.

cygnkatu_oikealle

Tällaiset rauhalliset päivät ovat mukavia.

Asiakkaiden kanssa ehtii jutustella pidempään, mieli on rauhallinen ja vaikka toki joka päivälle toivookin hyviä kauppoja, on mukava välillä viettää ovensuuaikaa.

Sateellakin. Kaikkina päivinä sitä ei ehdi.

--------

 

 

  

Avainsanat: Kivijaljamyymälä, myynti, kauppa, kauppias, asiakas, korut, Lisa Vitali

No mikä siinä oikein maksaa?

Torstai 5.6.2014 klo 22:41 - Pearly Parrot/Sirpa

Kun on tällainen pikkuyrittäjä, itsensä pomo ja alainen, on todella helppo toteuttaa ideoita. Eipä tarvita massiivisia neuvotteluja tai ideariihiä, ei vääntöä pomon kanssa, että kannattaako jotain tehdä, eikä alaisten motivointia toteuttamaan pomon kuningasajatuksia.

open_kyltti

Tämä tuli taas todistettua, kun aloitin pienimuotoiset koruillat, joissa opetan osallistujille helminauhan peruspunontaa, he tekevät rannekorut valitsemistaan helmistä ja kaiken ahkeroinnin päälle syödään yhteinen iltapala viinilasillisen ääressä. Mukava aloitus vaikka illanvietolle kaupungilla. Tällä idealla annoin mennä, kysymättä sen enempää pomolta kuin alaisiltakaan. Olin itseni kanssa täysin samaa mieltä kaikesta, avoimin mielin.

Ja voi että oli mukavaa, niin opettajalla kuin tuntumani mukaan myös oppilailla! Ideani vähän rennommasta ja persoonallisesta opintotuokiosta myi itsensä. Taas saatiin maailmaan uusia helmiharrastajia. Ja ensi viikolla jatkuu.

Illan kuluessa ajatukset ja puheet lentelivät aiheesta toiseen. Yhtenä asiana sivuttiin hinnoittelua, joka muutenkin pyörii aika vinhaan tällaisen pikkuyrittäjän takaraivossa. Mikä on oikea hinta millekin tuotteelle tai palvelulle?

alennus.jpgVälillä tuntuu, että olen kuin kaneja hatusta vetävä taikuri. Joskus hatusta tulee menestykseen johtava hintalappu, joskus sieltä lennähtää jotain, mitä taikuri pitää itse onnistuneena, mutta yleisö ei voi käsittää, mistä on kysymys. Joillekin neljäkymppiä on kallis, joillekin halpa. Siihen eivät auta mitkään hinnoitteluteoriat. Katelaskelmat ja tuottoprosentit ovat hienoja, mutta varsinkin pikkuputiikeilta usein odotetaan hinnassa vastaantuloa, suunnilleen sydänverellä myydään. Tai pitäisi.

Monta kertaa olen joutunut selittämään, miksi käsintehdyt, punotut helmikorut maksavat sen mitä maksavat. Helmet ovat jalokiviä. Niitä ei vain voi myydä kahdellakympillä, ei millään. Lisäksi työhön käytetään huimasti aikaa ja taitoa. Eiliset kurssilaiseni totesivatkin hetken solmintaan perehdyttyään, että kummasti siinä avautuu käsityön arvo ja oppii ymmärtämään hintoja, kun itse kokee työn vaativuuden.

Soikeat_helmet_yks.kohta

Mutta on toisenlaisiakin asiakkaita. Eräs ihana naapuruston täti katseli taannoin valikoimiani ja totesi kalleimmistakin, noin kolmensadan euron helminauhoistani, että ”miten ne voivat maksaa noin vähän”. Hmm. Olisiko hän ostanut, jos hinta olisi ollut vaikka yli tonnin? Olisiko tuote ollut vakuuttavampi sillä hinnalla?

talokuva

Hinnoittelu on mystinen laji. Erityisesti täältä kivijalasta katsottuna.

 

 

 

  

Avainsanat: Hinnat, hinnoittelu, helmet, korutyö, yrittäminen, kauppa, tuotteet, helmenpunonta

Siis aiot sä elää koruja tekemällä?

Maanantai 2.6.2014 - Pearly Parrot/Sirpa


Tuota kysymystä olen viime aikoina kuullut aika monelta suunnalta. Juu, aion. Tai no, aika näyttää. Toivottavasti sillä saa soveliaan elannon, rikkauksia on ehkä turha odotella.

helmikasaHelmikoruja. Helmet ovat jotain niin kauniita, eläväisiä, hohtavia, kädellä mystisen viileän tuntuisia, että niiden käsittelystä ei voi saada tarpeekseen. Ja mitä kauneutta niistä saa luotua! Niiden syntyprosessikin on kiehtova, simpukan tarina.

sininen_unelma_rannekoru

Vuoden alussa käynnistin tämän pienen yritykseni, joka poikkeaa sataprosenttisesti kaikesta mitä olen tehnyt merenvihrea_ranne_jousilaiemmin. Aluksi en edes ajatellut lähteväni ihan konkreettisesti kauppiaaksi, vaan mielessä oli omien korujen tekeminen, verkkokauppa ja aiempaan kokemukseeni tukeutuvat konsultointityöt.

Jotenkin vain huomasin vaivihkaa tekeväni koruja aiempaa enemmän. Aiempaa hienompia. Aiempaa paremmista materiaaleista. Huomasin markkinoivani niitä ihan tosissani. Jotenkin vain huomasin surffailevani liiketiloja tarjoavien välittäjien sivuilla. Lopulta huomasin Tarvitsevani Oikean Kaupan.

kivijalka

Tein kolmekymmentä vuotta työtä, jonka osasin hyvin, joka sujui viime vuosiin asti melko vaivattomasti, joka antoi minulle aikanaan paljon. Tein työtä, johon olin ajautunut juuri siksi, että olin hyvä sen vaatimissa pohjataidoissa – kirjoittamisessa ja viestinnässä ylipäätään. Ehkä siksi en juuri koskaan tuntenut siihen työhön mitään erityistä intohimoa, vaikka hankin alan monivuotisen koulutuksenkin. Sen sijaan vuosien mittaan haaveilin useinkin omasta pikku putiikista. Suunnittelin sisustusliikettä, lahjatavaraliikettä ja kulttuurikahvilaa. Jopa eläinkauppaa.

helmiseina_vaaka

Jotain niistä puuttui. Tarvittiin enemmän. Tarvittiin intohimo. Todellinen halu tehdä elämässä vielä jotain sellaista, mitä ei ikinä olisi uskonut tekevänsä. Joillekin se tarkoittaa matkustamista maailman ympäri, joillekin yksinpurjehdusta maailman merillä. Jotkut muuttavat kokonaan ulkomaille, jotkut luopuvat kaikesta vanhasta. Minä päätin uskaltaa sellaisille markkinoille, joilla kilpailu on todella raadollista, joilla omin käsin tekemistä arvostetaan vain, jos sinulla on alan tutkinto ja kasa diplomeita, joilla menestyviäkin liikkeitä kaatuu asiakkaiden puutteessa, joille uusia tulokkaita ei todellakaan toivoteta tervetulleiksi fanfaarein. Päätin niin, koska löysin intohimon. Vihdoin ymmärrän, mitä ihmiset ovat tarkoittaneet ”kutsumustyöllä”  tai ”työ vei mukanaan”.

kivijalka_sisakuva

Täällä minä nyt kurkistelen pienestä kivijalkamyymälästäni, ihmettelen kadun elämää, toivon, että jokainen joka pysähtyy katsomaan näyteikkunaani, tulee myös sisälle. Toivon paljon asiakkaita ja toivon, että en lopulta ollut ihan sekaisin päästäni, kun tähän lähdin. Kurkistelen ja olen onnellinen, ja toivon että se näkyy myös asiakkailleni.

Joka päivä on nykyisin ilo tulla töihin. On ihanaa ja suorastaan terapeuttista työskennellä tällaisessa ympäristössä, kaikkien kauniiden ja esteettisten tavaroiden ympäröimänä. Joka päivä olen onnellinen, kun saan suunnitella ja valmistaa uusia koruja. Niinä päivinä olen aivan erityisen onnellinen, kun asiakas miettii minun koruni ja vaikka jonkun hopeakorun tai kellon välillä, ja päätyy ostamaan minun koruni. Joka päivä olen onnellinen, vaikka sisään ei astuisi kukaan. Olen onnellinen, että uskalsin rikkoa rajoja ja astua huomattavan kauas omalta mukavuusalueeltani. Koskaan aiemmin mikään ei ole tuntunut näin hauskalta.

cygnkatu_vitriinen_lapi

Lisäksi olen tosi ylpeä, kun saan sanoa olevani kivijalkayrittäjä. Se on hieno sana.  Nykypäivän kauppakeskus-Suomessa se haastavin kaupantekolaji. Siksi kurkistelenkin täältä kivijalasta nauttien joka hetkestä, myös niistä, jolloin rahahuolet painavat, jolloin ulkona on sadesää eikä kukaan liiku missään, tai ulkona on hellesää ja kaikki menevät rannalle eikä päivän palkkaa saa kasaan. Tai jolloin sisälle astuu intialainen guru, joka haluaa kertoa minulle tulevaisuuteni, tai harekrishna-munkki, joka myisi minulle voileipiä. Kivijalkayrittämisessä on paljon sellaisia nyansseja, joita ei tavaratalo- tai kauppakeskusympyröissä pysty kokemaan. Talon asukkaat tulevat tutuiksi, samoin naapuriyrittäjät. Sisään poiketaan kuin vanha tutun luokse ja kuulumisia vaihdetaan laidasta laitaan. Kivijalassa on tunnelmaa.

Tule käymään! Haluan jakaa tämän tunnelman kanssasi.

Blogiin kirjoittelen jatkossa kivijalan tunnelmia, ajatuksia korumaailmasta, ajatuksia yrittäjyydestä, kokemuksia, kommelluksia ja korujen tarinoita.

 

 

 

 

 

 

Avainsanat: Blogi, korut, helmikorut, korujen tekeminen, kellot, yritys, yrittäminen, kurkistuksia, kauppa, kivijalka, kivijalkayrittäjä, naisyrittäjä, muoti, uranvaihdos

« Uudemmat kirjoitukset