Kurkistuksia kivijalasta

Uuden tien kulkija - hämmentynyt yrittäjä

Sunnuntai 26.10.2014 - Pearly Parrot/Sirpa

Yrittäjyys herättää monenlaisia ajatuksia. Täällä kivijalassa puuhaillessani tulee pohdittua menneisyyttä ja nykyisyyttä, muun muassa. Mitä on tehnyt, mihin on luullut päätyvänsä, mihin ei päätynyt ja mistä itsensä löytääkään.

katukyltit

Ennen tätä kivijalkayrittäjyyttäni toimin viisitoista vuotta yrittäjänä aineettomien asioiden parissa. Työni oli myydä ajatuksiani ja niistä jalostettuja tekstejä, erilaisia viestintäpalveluja ja monenlaista tuotetta, jota ei aina kovin selkeästi pystynyt määrittelemään tuotteeksi. Kunnollista CV:täkään ei saanut aikaiseksi, kun ei siihen ollut mitään selkeitä tehtäviä kirjattavaksi.

Työni kulki aina mukanani, pään sisällä. Aineettomien asioiden ja aineettoman osaamisen myynti ja markkinointi tuntui ajoittain todella vaikealta. Ei ollut ojentaa asiakkaalle kuin vakuutteluja siitä, että ajatus kantaa. Toisaalta sellainen yrittäjyys oli helppoa: ei ollut tuotteiden painolastia, ei ontuvaa varastokirjanpitoa, ei rahoja kiinni materiassa, ei huolta siitä, saako sijoitettuja varoja koskaan takaisin. Kirjanpitokin oli lastenleikkiä nykyiseen verrattuna.

Nyt on erilaista. Olen ollut toisaalta ihastuksissani, toisaalta yllättynyt, miten erilaista yrittäjyys voi olla, ihan jo näiden kahden kokemani kautta. Olen tavallaan hypännyt äärilaidalta toiselle. Tämä aineettomuuden ja konkretian vastakkaisuus aiheuttaa minulle lähes päivittäin tunnevaihteluita paniikista huikeaan onnentunteeseen. Väillä hämmästelen ikään kuin sivullisena katsoen, mitä oikein on tapahtumassa ja miten suuren loikan olen tehnyt.

Konkreettisten tuotteiden myynti ja markkinointi on näkyvämpää – ei välttämättä helpompaa – ja sitä kautta perille menevämpää kuin aineettoman osaamisen myynti. On myös jotenkin enemmän yrittämisen tuntu, kun on fyysinen yritys, liiketila, jossa homma toimii. Työ on vuosien rajattomuuden jälkeen saanut rajat. On erikseen kotielämä ja työelämä. Toisaalta ajankäyttö on paljon joustamattomampaa kuin ennen. Olen joutunut totuttelemaan työaikoihin, minulle kummallista, vaikka suurimmalle osalle ihmisistä täysin normaalia. Onneksi yksinyrittäjänä saan vaikuttaa ajankäyttöön kuitenkin melko joustavasti edelleen.

Suurin ero vanhaan on kuitenkin tuote. Tuotteet.

sininen_unelma_rannekoru

Yksi iso asia mihin väsyin entisessä elämässäni, oli juuri tuo tuotteiden aineettomuus, se ettei välillä oikein itsekään saanut kiinni siitä, mitä on myymässä tai valmistamassa. Ajatusprosessin pakottaminen käyntiin silloinkin kun se ei tuntunut hyvältä, tietopuuron jalostaminen päivästä toiseen, se sattui päähän. Asiakkaalle jonkin sellaisen myyminen, mitä ei ole vielä olemassa, muuttui ajan myötä rasittavaksi.

Ne olivat monessa suhteessa hienoja ja kiinnostavia vuosia, mutta nyt tuntuu hyvältä, kun on ojentaa asiakkaalle oikea, fyysinen, näkyvä tuote: tämä on sinulle sopiva. Ei tarvitse vakuuttaa, että hyvä siitä tulee, vaikka et vielä sitä näekään. Konkreettiset tavarat näkyvät, tuntuvat ja ovat sovitettavissa. 

Hämmästyin päivittäessäni verkkokauppaani, miten hurjan nopeasti kaikki on laajennut. Vielä hetki sitten elin tuota ajatuskauppiaan elämää, ja vielä hetki sitten käynnistelin tätä nykyistä kauppiasuraani pienesti ja varovasti rannekoruista aloittaen. Nyt, vain vajaan vuoden kuluttua, verkkokaupassani on kaksitoista erilaista tuoteryhmää, pitkälti toistasataa tuotetta, joista suurin osa on omaa toteutusta, ja lisäksi tämä kivijalkamyymälä. Se on oikeasti häkellyttävää.

oma_sormus

Mitä kaikkea sitä elämässään voikaan tehdä. Tämänkin.

(Tämä on harjoitustyönä Kelloseppäkoulussa jalometallitunneilla alusta lähtien tekemäni hopeasormus)

 

 

 

Avainsanat: yrittäminen, yrittäjyys, kivijalka, tuotteet, myynti, markkinointi

No mikä siinä oikein maksaa?

Torstai 5.6.2014 klo 22:41 - Pearly Parrot/Sirpa

Kun on tällainen pikkuyrittäjä, itsensä pomo ja alainen, on todella helppo toteuttaa ideoita. Eipä tarvita massiivisia neuvotteluja tai ideariihiä, ei vääntöä pomon kanssa, että kannattaako jotain tehdä, eikä alaisten motivointia toteuttamaan pomon kuningasajatuksia.

open_kyltti

Tämä tuli taas todistettua, kun aloitin pienimuotoiset koruillat, joissa opetan osallistujille helminauhan peruspunontaa, he tekevät rannekorut valitsemistaan helmistä ja kaiken ahkeroinnin päälle syödään yhteinen iltapala viinilasillisen ääressä. Mukava aloitus vaikka illanvietolle kaupungilla. Tällä idealla annoin mennä, kysymättä sen enempää pomolta kuin alaisiltakaan. Olin itseni kanssa täysin samaa mieltä kaikesta, avoimin mielin.

Ja voi että oli mukavaa, niin opettajalla kuin tuntumani mukaan myös oppilailla! Ideani vähän rennommasta ja persoonallisesta opintotuokiosta myi itsensä. Taas saatiin maailmaan uusia helmiharrastajia. Ja ensi viikolla jatkuu.

Illan kuluessa ajatukset ja puheet lentelivät aiheesta toiseen. Yhtenä asiana sivuttiin hinnoittelua, joka muutenkin pyörii aika vinhaan tällaisen pikkuyrittäjän takaraivossa. Mikä on oikea hinta millekin tuotteelle tai palvelulle?

alennus.jpgVälillä tuntuu, että olen kuin kaneja hatusta vetävä taikuri. Joskus hatusta tulee menestykseen johtava hintalappu, joskus sieltä lennähtää jotain, mitä taikuri pitää itse onnistuneena, mutta yleisö ei voi käsittää, mistä on kysymys. Joillekin neljäkymppiä on kallis, joillekin halpa. Siihen eivät auta mitkään hinnoitteluteoriat. Katelaskelmat ja tuottoprosentit ovat hienoja, mutta varsinkin pikkuputiikeilta usein odotetaan hinnassa vastaantuloa, suunnilleen sydänverellä myydään. Tai pitäisi.

Monta kertaa olen joutunut selittämään, miksi käsintehdyt, punotut helmikorut maksavat sen mitä maksavat. Helmet ovat jalokiviä. Niitä ei vain voi myydä kahdellakympillä, ei millään. Lisäksi työhön käytetään huimasti aikaa ja taitoa. Eiliset kurssilaiseni totesivatkin hetken solmintaan perehdyttyään, että kummasti siinä avautuu käsityön arvo ja oppii ymmärtämään hintoja, kun itse kokee työn vaativuuden.

Soikeat_helmet_yks.kohta

Mutta on toisenlaisiakin asiakkaita. Eräs ihana naapuruston täti katseli taannoin valikoimiani ja totesi kalleimmistakin, noin kolmensadan euron helminauhoistani, että ”miten ne voivat maksaa noin vähän”. Hmm. Olisiko hän ostanut, jos hinta olisi ollut vaikka yli tonnin? Olisiko tuote ollut vakuuttavampi sillä hinnalla?

talokuva

Hinnoittelu on mystinen laji. Erityisesti täältä kivijalasta katsottuna.

 

 

 

  

Avainsanat: Hinnat, hinnoittelu, helmet, korutyö, yrittäminen, kauppa, tuotteet, helmenpunonta

Siis aiot sä elää koruja tekemällä?

Maanantai 2.6.2014 - Pearly Parrot/Sirpa


Tuota kysymystä olen viime aikoina kuullut aika monelta suunnalta. Juu, aion. Tai no, aika näyttää. Toivottavasti sillä saa soveliaan elannon, rikkauksia on ehkä turha odotella.

helmikasaHelmikoruja. Helmet ovat jotain niin kauniita, eläväisiä, hohtavia, kädellä mystisen viileän tuntuisia, että niiden käsittelystä ei voi saada tarpeekseen. Ja mitä kauneutta niistä saa luotua! Niiden syntyprosessikin on kiehtova, simpukan tarina.

sininen_unelma_rannekoru

Vuoden alussa käynnistin tämän pienen yritykseni, joka poikkeaa sataprosenttisesti kaikesta mitä olen tehnyt merenvihrea_ranne_jousilaiemmin. Aluksi en edes ajatellut lähteväni ihan konkreettisesti kauppiaaksi, vaan mielessä oli omien korujen tekeminen, verkkokauppa ja aiempaan kokemukseeni tukeutuvat konsultointityöt.

Jotenkin vain huomasin vaivihkaa tekeväni koruja aiempaa enemmän. Aiempaa hienompia. Aiempaa paremmista materiaaleista. Huomasin markkinoivani niitä ihan tosissani. Jotenkin vain huomasin surffailevani liiketiloja tarjoavien välittäjien sivuilla. Lopulta huomasin Tarvitsevani Oikean Kaupan.

kivijalka

Tein kolmekymmentä vuotta työtä, jonka osasin hyvin, joka sujui viime vuosiin asti melko vaivattomasti, joka antoi minulle aikanaan paljon. Tein työtä, johon olin ajautunut juuri siksi, että olin hyvä sen vaatimissa pohjataidoissa – kirjoittamisessa ja viestinnässä ylipäätään. Ehkä siksi en juuri koskaan tuntenut siihen työhön mitään erityistä intohimoa, vaikka hankin alan monivuotisen koulutuksenkin. Sen sijaan vuosien mittaan haaveilin useinkin omasta pikku putiikista. Suunnittelin sisustusliikettä, lahjatavaraliikettä ja kulttuurikahvilaa. Jopa eläinkauppaa.

helmiseina_vaaka

Jotain niistä puuttui. Tarvittiin enemmän. Tarvittiin intohimo. Todellinen halu tehdä elämässä vielä jotain sellaista, mitä ei ikinä olisi uskonut tekevänsä. Joillekin se tarkoittaa matkustamista maailman ympäri, joillekin yksinpurjehdusta maailman merillä. Jotkut muuttavat kokonaan ulkomaille, jotkut luopuvat kaikesta vanhasta. Minä päätin uskaltaa sellaisille markkinoille, joilla kilpailu on todella raadollista, joilla omin käsin tekemistä arvostetaan vain, jos sinulla on alan tutkinto ja kasa diplomeita, joilla menestyviäkin liikkeitä kaatuu asiakkaiden puutteessa, joille uusia tulokkaita ei todellakaan toivoteta tervetulleiksi fanfaarein. Päätin niin, koska löysin intohimon. Vihdoin ymmärrän, mitä ihmiset ovat tarkoittaneet ”kutsumustyöllä”  tai ”työ vei mukanaan”.

kivijalka_sisakuva

Täällä minä nyt kurkistelen pienestä kivijalkamyymälästäni, ihmettelen kadun elämää, toivon, että jokainen joka pysähtyy katsomaan näyteikkunaani, tulee myös sisälle. Toivon paljon asiakkaita ja toivon, että en lopulta ollut ihan sekaisin päästäni, kun tähän lähdin. Kurkistelen ja olen onnellinen, ja toivon että se näkyy myös asiakkailleni.

Joka päivä on nykyisin ilo tulla töihin. On ihanaa ja suorastaan terapeuttista työskennellä tällaisessa ympäristössä, kaikkien kauniiden ja esteettisten tavaroiden ympäröimänä. Joka päivä olen onnellinen, kun saan suunnitella ja valmistaa uusia koruja. Niinä päivinä olen aivan erityisen onnellinen, kun asiakas miettii minun koruni ja vaikka jonkun hopeakorun tai kellon välillä, ja päätyy ostamaan minun koruni. Joka päivä olen onnellinen, vaikka sisään ei astuisi kukaan. Olen onnellinen, että uskalsin rikkoa rajoja ja astua huomattavan kauas omalta mukavuusalueeltani. Koskaan aiemmin mikään ei ole tuntunut näin hauskalta.

cygnkatu_vitriinen_lapi

Lisäksi olen tosi ylpeä, kun saan sanoa olevani kivijalkayrittäjä. Se on hieno sana.  Nykypäivän kauppakeskus-Suomessa se haastavin kaupantekolaji. Siksi kurkistelenkin täältä kivijalasta nauttien joka hetkestä, myös niistä, jolloin rahahuolet painavat, jolloin ulkona on sadesää eikä kukaan liiku missään, tai ulkona on hellesää ja kaikki menevät rannalle eikä päivän palkkaa saa kasaan. Tai jolloin sisälle astuu intialainen guru, joka haluaa kertoa minulle tulevaisuuteni, tai harekrishna-munkki, joka myisi minulle voileipiä. Kivijalkayrittämisessä on paljon sellaisia nyansseja, joita ei tavaratalo- tai kauppakeskusympyröissä pysty kokemaan. Talon asukkaat tulevat tutuiksi, samoin naapuriyrittäjät. Sisään poiketaan kuin vanha tutun luokse ja kuulumisia vaihdetaan laidasta laitaan. Kivijalassa on tunnelmaa.

Tule käymään! Haluan jakaa tämän tunnelman kanssasi.

Blogiin kirjoittelen jatkossa kivijalan tunnelmia, ajatuksia korumaailmasta, ajatuksia yrittäjyydestä, kokemuksia, kommelluksia ja korujen tarinoita.

 

 

 

 

 

 

Avainsanat: Blogi, korut, helmikorut, korujen tekeminen, kellot, yritys, yrittäminen, kurkistuksia, kauppa, kivijalka, kivijalkayrittäjä, naisyrittäjä, muoti, uranvaihdos