Kurkistuksia kivijalasta

Blogi uudistuu - Helmiakatemia avattu

Maanantai 6.1.2020 klo 13:57 - Sirpa

MediumSquareLogo.png

Helmiakatemiasta kaikki tieto helmistä!

Uudistamme palveluitamme. Vanhat blogitestit ja muut helmiaiheiset artikkelit tältä sivustolta siirtyvät tammikuussa 2020 uudelle Helmiakatemia -sivustolle, jossa myös alkaa kokonaan uudenlainen blogi.

Käy tutustumassa! https://www.helmiakatemia.fi

Avainsanat: helmiakatemia, helmitieto, tietosivusto, pearly parrot blogi, kurkistuksia kivijalasta, tietoa helmistä

Matka helmien historiaan 10, Millaista on helmien kasvatus nykyisin?

Torstai 31.10.2019 - Sirpa

Koko helmiviljelyn ekologia, simpukoiden elämä, niiden elinolosuhteet ja helmien synty ovat muuttuneet huikeasti sadan viime vuoden aikana. Enää ei juuri löydy täysin luonnonhelmiä, tai niiden hyödyntäminen on ankarasti rajoitettu tai suojeltu kokonaan.

Kaikki koruihin myytävät helmet ovat nykyään viljeltyjä, niin makeanveden kuin meriveden. Näin on ollut jo Kokichi Mikimoton ajoista lähtien 1900-luvun alussa (osa 6).

Yksittäisistä merten aarteista on siirrytty valtavan laajaan vesitalouselinkeinoon. Siihen toki sisältyy muutakin kuin helmien ja simpukoiden kasvatusta: kalojen, äyriäisten ja kasvien viljelyä ruuaksi. Englanniksi alaa kutsutaan nimellä marine agriculture tai aquaculture.

Useille valtioille helmien kasvatus on merkittävä kansantaloudellinen tulo. Suuria eroja on kuitenkin makeanveden helmien ja merivesihelmien viljelykäytännöissä ja sen myötä ekologisessa toiminnassa ja kestävän kehityksen arvojen toteutumisessa.

Makeanveden massatuotanto – ekologinen stressi

Kiinassa kasvatettavat makeanveden helmet viljellään lähes massatuotannon keinoin. Simpukat elävät rehevöityneissä kasvatusaltaissa, jotka on usein rakennettu vanhojen riisipeltojen reunoja korottamalla. Vesi altaissa on runsaasti lannoitettua.

Kuva: Kiinalainen makeanveden helmien viljelyallas.

pearl_farming_2.jpg

Viimeisen vuosikymmenen aikana makeanveden helmituotanto on kohdannut isoja ongelmia, eivätkä viljelijät, jotka yleensä ovat ihan tavallisia köyhiä maanviljelijöitä, ole enää saaneet helmistä sitä elantoa mitä ovat odottaneet. Makeanveden helmien markkinahinnat ovat romahtaneet valtavan ylituotannon takia.

Lisäksi huonot viljelyolosuhteet ovat saaneet simpukat voimaan huonosti ja osaltaan lisänneet viljelijöiden vaikeuksia. Vesistöt ovat saastuneet, ja viime vuosina jopa viranomaiset ovat heränneet ongelmaan. Viljelyvesistöjä on jouduttu sulkemaan ja niitä yritetään puhdistaa.

Kuten edellisessä osassa jo kerroin, makeanveden helmiä on tuotettu vuosittain noin 2000 tonnia. Itse asiassa ylituotantoa on aivan viime vuosina saatu kuriin jossain määrin. Tarkkoja tilastoja tuotantomääristä on hyvin vaikeaa löytää, mutta viimeisin arvio on, että tuotantomäärät olisivat pudonneet jopa ”vain” 600 tonniin vuodessa.

Kuva: Makeanveden helmisatoa.

picture-029.jpg

Makeanveden helmituotanto on valitettavasti todella kaukana ekologisesta ja kestävän kehityksen toiminnasta. Kun yksi merivesivesisimpukka tekee yleensä yhden, korkeintaan kaksi tai kolme helmeä kerrallaan, makeanveden helmisimpukkaan saatetaan istuttaa jopa 50 helmeä kasvamaan yhtäaikaisesti. Makeanveden simpukoiden hyvinvointi on myös melko sivuseikka, toisin kuin merivesiviljelyssä, jossa simpukoista pidetään todella hyvä huolta, niiden oikeasta kasvuympäristöstä, veden laadusta ja oikeista ravinteista sekä itse simpukan puhtaudesta huolehditaan.                 

Merivesihelmet – sustainable pearls

Kuten aiemmissa jaksoissa helmien historiaan on opittu, maailman luonnonvaraiset merivesihelmet kalastettiin loppuun eurooppalaisten kuninkaallisten ja aatelisten helmihulluuden takia. 1800-luvun lopulla useimmat helmisimpukkalajit ja niiden elinympäristö oli tuhottu joka puolella lähes sukupuuttoon.

Kokichi Mikimoto ei varmasti ymmärtänyt, miten laajakantoista ja tärkeää työtä hän teki kehittäessään helmien viljelytekniikan, jolla saatiin aikaan hyvälaatuisia ja kaupallisesti menestyviä, villihelmien kaltaisia helmiä. Hänen kehittämänsä tekniikka levisi 1900-luvun vuosikymmeninä Japanista halki koko Tyynen meren. Helmien viljelyn lisääntyessä luonnonvaraiset simpukkakannat pääsivät elpymään rauhassa ja lajien sukupuutto vältettiin.

Onneksi näin. Se mitä ensin ahneudella tuhottiin, on pystytty viljelytekniikalla, meribiologialla, kehittyneellä osaamisella ja ymmärryksellä pelastamaan.

Merivesihelmien – Akoyat, Etelämeren ja Tahitin helmet – viljelyssä on nykypäivänä kyse vahvasta ihmisen, luonnon ja helmien suhteesta, jossa huomioidaan kaikkien kolmen hyvinvointi. Merivesihelmien kasvattajat ovat erittäin sitoutuneita kestävän kehityksen toimintaperiaatteisiin. Koko filosofia on täysin erilainen verrattuna makeanveden helmien kasvatukseen.

Kuva: Etelänmeren helmien kasvatusta Etelä-Australiassa

Oyster_Farm_South_Australia.JPG

Suurin osa merivesihelmistä viljellään nykyisin kestävän kehityksen periaattein. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että merialueiden, eläinten, ympäristön sekä työntekijöiden hyvinvointi hoidetaan tarkkojen ympäristösäännösten ja kontrollin avulla.

Merivesisimpukat tarvitsevat elääkseen erittäin puhdasta vettä ja ne ovat tarkkoja ravintoplanktoninsa suhteen. Siksi Tyynen meren valtioiden suurimmat helmikasvattajat ja markkinoijat perustivat syyskuussa 2018 Blue Pledge Foundationin, jonka tavoitteena on suojella meriä ja ilmastoa, säästää kaikessa toiminnassa luonnonvaroja, vähentää muovin määrää merissä, tehdä helmituotanto täysin läpinäkyväksi ja ohjeiden mukaiseksi sekä hiilineutraaliksi sekä tukea viljelijöiden ja työntekijöiden sekä heidän perheidensä hyvinvointia takaamalla heille koulutusta ja terveydenhuoltoa.

Linkissä kerrotaan Kamoka Pearls-yhtiöstä, joka on yksi keskeisiä tahitihelmien viljelijöitä ja edelläkävijä kestävän kehityksen tuotannossa:

https://www.nationalgeographic.com/news/2013/8/130811-eco-friendly-pearl-farming-kamoka-polynesia-oysters-environment/

Osassa toimia on jo saatu hyviä tuloksia, ja viljelijät ovat erittäin sitoutuneita kestävän kehityksen arvoihin.

Blue Pledge Foundationista on lisätietoa sivun yläreunassa päävalikon Info-lehdellä.

Usein kysytään, miksi vaikkapa Etelämeren helmet ovat niin hinnakkaita. Juuri tuon edellä kerrotun takia. Ne ovat kasvaneet puhtaissa merissä, hyvässä yksilöllisessä hoidossa, ilman massatuotantoa. Niiden harvinaisuutta kunnioitetaan kaikissa kasvun vaiheissa. Niiden viljelystä ja simpukoista on huolehtimassa ammatistaan ylpeitä, taitavia, huolellisia, luontoa ja omaa ympäristöään arvostavia ihmisiä, joille myös taataan kunnollinen toimeentulo.

MIR_3912.jpg

 

Matka helmien historiaan päättyy tähän. Kiitos seurasta, toivon, että olet nauttinut matkasta! Olen itse nauttinut suunnattomasti näitä etappeja kirjoittaessani ja oppinut jälleen valtavasti lisää helmistä, noista merenneidon kyyneleistä.

Otan mielelläni palautetta ja kommentteja sekä vastaan kysymyksiin joko sähköpostilla info@pearlyparrot.fi tai facebookissa.

---------------------------------------------------------------------------------

Avainsanat: helmien kasvatus, viljely, makeanveden helmet, ekologinen stressi, merivesihelmet, akoya, etelämeren helmi, tahitihelmi, kestävä kehitys, sustainable pearls, blue pledge

Aidot vai ei? Pieni helmiopas

Perjantai 30.10.2015 klo 20:08 - Pearly Parrot / Sirpa

Helmet ominaisuuksineen eivät ole monellekaan korun ostajalle tuttuja, ja usein asiakkaat kyselevät eri helmityypeistä, ja mitä mikäkin termi tarkoittaa.
Valitettavan usein olen myös aiheuttanut asiakkaalle pettymyksen, kun hän on tuonut aitona ulkomailta ostamansa helminauhan korjattavaksi, ja olen joutunut kertomaan, että nauhan helmet ovat kaikkea muuta kuin aitoja - ovatkin vain helmiäisvärillä päällystettyjä muovipalloja. Tunnettuja  "helmibrändejä" kuten Majorica-helmiä, myydään ulkomailla surutta oikeina helminä.
Toisinaan olen törmännyt myös väärinkäsitykseen, että viljellyt helmet olisivat sama kuin jäljitelmähelmet. Tai että viljellyt helmet ovat jotenkin huonoja, halpoja korvikkeita "oikeille" helmille. Näinhän ei ole.
Alla oleva (pitkä) artikkelini on luettavissa suppeampana myös toisaalla Pearly Parrotin infosivuilla kohdassa Helmitietoa, mutta nostetaanpa sitä nyt vähän eturiviin.

Helmet ovat jalokiviksi luokiteltavia, kautta vuosisatojen erittäin suuressa arvossa pidettyjä luonnonkiviä. Simpukoista löydettyjä luonnonhelmiä tiedetään käytetyn koruina ja maksuvälineinä jo muinaisessa Kiinassa, Egyptissä sekä antiikin aikana Kreikassa ja Roomassa. 

akoya_AAA_lahi.jpg

Luonnonhelmet ovat joko makeanveden tai meriveden helmiä. Meriveden helmiä ovat mm. suuret ja arvokkaat Etelämeren helmet, Tahitihelmet, Cortez-helmet sekä japanilaiset Akoyahelmet, jotka ovat monen mielestä ne kaikkein klassisimmat helmet. Markkinoilla olevat makeanveden helmet viljellään  95-prosenttisesti Kiinan alueella, missä helmituotanto on jo vuosikymmeniä ollut erittäin suuri elinkeino. 
Lisäksi myynnissä on runsaasti ns. jäljitelmähelmiä, joista tunnetuimpia ovat espanjalaiset Mallorca- ja Majoricahelmet. Jäljitelmähelmet ovat aina täysin keinotekoisia, vaikka niitä valmistusmaissaan myydäänkin usein "aitoina" -  valitettavasti. Jäljitelmähelmen pohjana on muovi- tai lasikuula, joka on pinnoitettu joko valkoisella tai värillisellä helmiäisesanssilla. Jäljitelmähelmiin käytetään paljon myös simpukankuorista sorvattuja palloja pohjamateriaalina. Tällöin käytetään usein termiä 'simpukankuorihelmet' tai 'osterinkuorihelmet'.
simpukakuori_lila_multic_vaijeri_lahi.jpg

Oikea vai jäljitelmä

Jäljitelmähelmet on yleensä melko helppo erottaa oikeista luonnonhelmistä, muun muassa pinnan liukkauden ja "ylitasaisuuden"  sekä liian täsmällisen yhteensopivuuden ja pyöreyden perusteella. Jäljitelmähelminauhan helmet ovat myös aina tismalleen samankokoisia, kun taas oikeat, jopa erittäin laadukkaatkin helmet ovat keskenään aina hieman erilaisia ja niiden pinta on vaihtelevampi ja myös hiekkapaperimaisemman tuntuinen.

Oikea helmi syntyy, kun simpukan sisään istutetun tai sinne joutuneen pienen ärsykehipun/ydinpallon ympärille simpukka alkaa kehittää mikroskooppisen ohuita helmiäiskerroksia. Helmiä tekeviä simpukoita on useita eri lajeja ja jotkut niistä ovat erittäin vaativia elinympäristönsä suhteen (esim. erittäin harvinainen Cortez-helmisimpukka).

Käytännössä kaikki nykyisin myynnissä olevat helmet, itse asiassa jo 1920-luvulta lähtien, ovat viljeltyjä helmiä. Niin sanottuja aitoja helmiä ei ole enää kaupallisesti hyödynnettävissä. Niihin saattaa törmätä nykypäivänä vain jonkin antiikki- tai perintökorun kohdalla. Yhtä kaikki, viljellyt helmet ovat samanlaisia luonnon jalokiviä kuin entisajan aidot helmet, simpukka tekee helmen, mutta ihminen vain auttaa syntyprosessin alkuun.

Helmikorun hinta

Viljeltyjen helmien hintahaitari on valtava. Halvimmat makean veden helmet saattavat maksaa muutaman euron, ja kalleimmista yksittäisistä Etelämeren helmistä on maksettu satoja tuhansia. Vuonna 1990 maksoi Sothebyn huutokaupassa myyty Etelämeren helminauha täydellisen pyöreistä helmistä peräti 2,2 miljoonaa dollaria. Maailman suurissa helmihuutokaupoissa ei ole mitenkään epätavallista maksaa satoja tuhansia dollareita yhdestä laadukkaasta helminauhasta.
Helmen laatuun ja arvoon vaikuttavat helmen väri, koko, hohto, helmiäiskerroksen paksuus, helmen muoto, mahdolliset pintavirheet ja viimeistely. Myös helmen harvinaisuus vaikuttaa hintaan: suuret Etelämeren helmet ja tummat Tahiti-helmet ovat huomattavan hintavia.
Makeanveden helmituotanto on hyvin erilaista verrattuna vaikkapa Tahitihelmien tuotantoon. Simpukat vaativat täysin erilaiset elinolosuhteet ja hoitoprosessin, mikä osaltaan vaikuttaa helmien hintaan. Yksi makeanveden helmisimpukka saattaa tehdä kerralla jopa 80 helmeä, kun yksi Tahitihelmisimpukka (mustahuulisimpukka, Pinctada Margaritifera, sateenkaarihuulisimpukka, Pteria Sterna) tekee kerrallaan vain yhden helmen.
Makeanveden helmi voi myös olla hyvin arvokas, jos se on muodoltaan täydellisen pyöreä, pinnaltaan virheetön, tasaisen värinen, värjäämätön ja kaunis hohdoltaan. Suuri koko nostaa hintaa.
Helmikorujen hintaan vaikuttaa myös se, että ne tehdään täysin käsityönä. Helminauhat punotaan helmisilkkiin ja helmien väliin tehdään aina solmu. Solminta estää helmiä hankautumasta toisiaan vasten ja kulumasta, mutta myös lisää helminauhan eloisuutta ja hohtoa. Lisäksi kun joka helmen välissä on solmu, nauhan mahdollisesti katketessa ainoastaan yksi helmi pääsee putoamaan, ei koko nauhan mitta.
Laadukkaassa helminauhassa solmut ovat tasaisia ja napakasti helmissä kiinni. Huolellinen solminta takaa kestävän ja kauniin lopputuloksen.
isot_nuggethelmet_natural_lahi.jpg

Tasaisen, arvohelmille kelpaavan solmintakäsialan oppiminen vaatii kymmeniä ja taas kymmeniä punontaharjoituksia, valtavasti kärsivällisyyttä ja nöyryyttä aloittaa työ alusta niin monta kertaa, että lopputulos on ensiluokkainen.

Helmikorua hoidettava hellästi

Helmi on hyvin pehmeää ainetta ja helmiäiskerros naarmuuntuu helposti. Jalokivien kovuutta mittaavalla ns. Mohsin asteikolla kovin jalokivi timantti saa arvon 10 ja helmi arvon 3-3,5. Siksi kovempaa materiaalia olevat jalokivi- ja jalometallikorut naarmuttavat helmiä. Helmi on myös herkkä kemikaaleille, helmen pinta syöpyy hyvin helposti.
Helmet pitää pukea päälle vasta kun kosmeettiset aineet kuten hajuvesi tai hiuslakka on laitettu ja kuivunut. Käytön jälkeen helmikoru olisi hyvä pyyhkiä kostealla liinalla. Helmikorua ei koskaan saa puhdistaa millään puhdistusaineilla eikä puhdistuksessa saa käyttää hankaavia aineita, karheita liinoja tai harjaa. Mikäli helmikoru on pahasti likaantunut, se voidaan pestä erittäin miedossa saippuavedessä ja kuivata pehmeällä liinalla, jonka lisäksi sen on annettava rauhassa kuivua täysin kuivaksi tasaisella alustalla, sillä jos helmisilkki on kosteaa kun helminauhaa käyttää, helminauha venyy hyvin nopeasti käyttökelvottomaksi.
Helmien kanssa ei pidä mennä suihkuun tai uimaan ja helmisormus pitäisi riisua käsien pesun ajaksi.
Helminauhoissa käytettävä helmisilkki venyy ajan mittaan ja nauha löystyy. Nauha voidaan ja se pitäisikin punoa uudelleen säännöllisesti. Mikäli helminauhaa käytetään lähes päivittäin, punonta olisi hyvä uusia kerran vuodessa.

Erilaisia helminauhatyyppejä

Helminauhan sopivuuteen erilaisten vaatteiden kanssa sekä eri tilanteissa vaikuttaa sen pituus. Yleisimmät pituudet ovat:
Choker: 30-40 cm. Napakasti kaulan ympärillä istuva helminauha, usein kaksin- tai kolminkertainen.
Collier: 35-40 cm. Kuten choker, mutta yksinkertainen. Sekä choker että collier sopivat hyvin klassisten o- ja v-aukkoisten neuleiden kanssa.
Princess: 40-50 cm. Ulottuu hieman solisluiden alapuolelle. Hoikentaa kaulalinjaa. Sopiva pituus irrallisen helmiriipuksen lisäämiseen helminauhaan.
Matinee: 50-60 cm. Voidaan pitää yhdenkertaisena kaulalla tai monikerroin ranteessa. Sopii riipuksille.
Opera: 70-80 cm. Yhdenkertainen, klassinen helminauha iltakäyttöön. 
Rope: n. 80-100 cm tai pidempi, napaan asti ulottuva. Monikäyttöinen, voidaan pitää pitkänä yhdenkertaisena tai useaan kertaan eri tavoin kiedottuna.
Kysy lisää helmistä! sirpa@pearlyparrot.fi
Tekstin tai sen osien lainaaminen ilman Koruliike Pearly Parrotin lupaa on kielletty.

Avainsanat: Aidot helmet, viljellyt helmet, jäljitelmähelmet, makeanveden helmet, merivesihelmet, tahitihelmet, akoyahelmet, etelämeren helmet, helmenviljely, helmenpunonta, helmikorut

Yrittäjyys - sisäisiä ääniä ja kummia luonteenpiirteitä?

Torstai 4.9.2014 klo 20:50 - Pearly Parrot/Sirpa

Tänään olen taas laittanut luupin alle yrittäjyyden, uravalinnat ja elämänvalinnat yleensä. Olin nimittäin puhumassa kello- ja jalometallialan erikoismyyjäkurssilaisille – en varsinaisesti yrittäjyydestä, mutta siihenkin paneuduttiin.

ruskea_kaulaavain_yks_kohta

Mainitsin kurssilaisille, että lähdin perustamaan omaa koruliikettä lähinnä siksi, että en olisi uskonut taipuvani enää viidentoista (viestintä)yrittäjyysvuoteni jälkeen palkolliseksi. Se on varmasti osa totuutta, mutta jälkeenpäin mietin asiaa muiltakin kulmilta.

Luultavasti hyvässä työympäristössä, mukavien työkavereiden kanssa olisin varmasti menestynyt myös palkkatyössä, pienen sopeutumisen jälkeen. Olisihan se ollut toisaalta helpompaa – aamulla töihin, illalla kotiin, joku kertoo, mitä teet ja homma pyörii. Rahaa tulisi tilille eikä tarvitsisi jatkuvasti miettiä kannattavuutta, laskujen maksua, varastokirjanpitoa, hinnoittelua, mainonnan tehoa tai mitään muutakaan.

Miksi toiset ryhtyvät yrittäjiksi ja toiset palkollisiksi? Jos jätetään nykyisin niin valitettavan ”muodikas” pakkoyrittäjyys tarkastelun ulkopuolelle, minkälaisia ovat ne ihmiset, jotka haluavat yrittäjiksi?

Hulluja? Varmaan vähän. Ehkä luovia? Itsemääräämisoikeutta arvostavia, riskinottokykyisiä, avarakatseisia, ideointivalmiita? Luultavasti. Tarmokkaita? Aivan varmasti.

Tulin siihen tulokseen, että minulle tärkeää yrittämisessä on mahdollisuus määrätä itse omista tekemisistäni, ajankäytöstäni, työni sisällöstä. Monet yrittäjäksi ryhtyvät eivät myöskään ole kovin valmiita ottamaan käskyjä vastaan muilta, vaan pitävät mieluusti itse ohjat käsissään. Siksi varmasti aikoinaan lähdin myös viestintäyrittäjäksi. Otti päähän, kun piti kirjoittaa kaikenmaailman kuraa käskystä.

Luultavasti samat perusteet saivat minut hakemaan liiketilaa, mutta ei ensimmäistäkään palkattua kello- ja jalometallialan työpaikkaa.

Kun näitä pohdin luentoni jälkeen saavuttuani pieneen kivijalkaani, päällimmäiseksi nousi kuitenkin tunne siitä, että kun itse luo jotain ”tyhjästä”, ei voi muuta kuin olla ylpeä omasta saavutuksestaan. Se on ehkä makein yrittäjyyden palkka. Se on mieletön tunne. 

koruvitriinitMonelle yrittäjälle oma yritys onkin kuin oma lapsi.

Kun avasin oven kivijalkaani tänään, katsoin ympärilleni ja ajattelin: ”Ei vitsi, MINÄ olen tehnyt tämän kaiken.” Missään palkkatyössä en usko, että olisin saanut mitään tähän rinnastettavaa aikaiseksi. Olen luonut liikeidean, tuotteet, ympäristön, tunnelman, koko paletin. Vaikka rahallisesti yrittäjänä ei rikastuisi, elämää se rikastuttaa. Tässä vaiheessa osaa jo arvostaa elämän muitakin arvoja kuin mammonaa – vaikka ilman sitä nyt kukaan ei toimeen tulekaan.

helmiseina_vaaka

Puhuin opiskelijoille tänään myös siitä, miten kannattaa kuunnella omaa intuitiotaan, kun valitsee työpaikkaa. Yleensä jos jokin asia tuntuu hyvältä tai huonolta, se myös on sitä. Oman sisäisen äänen kuuntelu vaikuttaa kaikkiin elämän valintoihin – pitkällekin tulevaisuuteen.

Kuuntelin intuitiotani viisitoista vuotta sitten, ja uudelleen tämän vuoden alussa.

 Siksi olen edelleen yrittäjyyden tiellä. Se on minun juttuni.

 ----------------

 

Avainsanat: yrittäjyys, yrittäjä, ura, uravalinnat, elämänvalinnat, palkkatyö, ajankäyttö, luovuus, intuitio, elämänarvot

Aikaongelmia ja mustia helmiä

Sunnuntai 31.8.2014 klo 21:45 - Pearly Parrot/Sirpa

Yrittäjän elämä yhdistettynä äidin elämään on välillä melkoisen rassaava yhdistelmä. Siksipä tästäkin postauksesta tulee melkoisen kuvaton, kameralle ei ole jäänyt aikaa sekuntiakaan.

Viime viikko on ollut aikamoista menoa juuri kotirintamalla, jotenkin siellä oli nyt aika ongelmapainotteista. Tai olisi ollut, jos olisin ollut kotona, mutta kun piti olla kivijalassa. Tai siis olihan se sitä sitten myöhään iltaisin, kun kotiin pääsi. Toisaalta putiikissa oli hiljainen viikko, mutta sehän vasta rasittaakin, kun päivät ovat tosi hiljaisia ja koko ajan takaraivossa nakuttaa, että minua tarvittaisiin aivan muualla. Mutta eipä voi laittaa ovia kiinni ja lähteä.

No siispä kaikki mitä kotona piti ajatella ja hoitaa, tehdä ja toteuttaa, lohduttaa ja järjestää, jäi aika öisiksi pohdinnoiksi.  Jokseenkin vähän tuli nukuttua  :D

Samaan aikaan olen sitten joutunut myös tekemään kuukausittaisen kirjanpidon ja tilaukset, joihin todella saa aikaa kulumaan. Harva sivullinen varmaankaan tulee ajatelleeksi, mitä kaikkea pienyrittäjät todellisuudessa tekevät. Siellähän se päivystää putiikissa, aika lokoisat päivät varmaan… No ei. Useimmat illat kuun vaihteessa menevät juuri kuittien ja kirjanpidon selvittelyyn, kopiointirumbaan ja kirjausten tekemiseen. Niin, tiedän kyllä, että tilitoimistoja on maailmassa, mutta koska ne MAKSAVAT,  teen kirjanpitotaitoisena itse omat tilini. Ja kiroan sitä joka kuukausi  :D

Muutenkin illat ja viikonloppujen ”vapaat” hetket saa oikein hyvin kulumaan yritysasioiden hoitamiseen. Tilaukset, sähköpostit, laskujen maksu, mainosten ja muun materiaalin kirjoitus ja tulostaminen… esimerkiksi.

Mutta hienojakin asioita on tapahtunut! Tutustuin aivan huikeisiin helmiin, Kalifornian edustalla viljeltäviin Cortezin lahden mustiin helmiin, maailman arvokkaimpiin ja hienoimpiin. Ne ovat tummine väreineen, salaperäisesti hohtavina ehkä vieläkin upeampia kuin tunnetummat, myös sävyiltään mustat Tahiti-helmet.

Huikeinta niiden viljelyssä on se, että simpukkalaji, joka niitä saa aikaiseksi olisi kuollut sukupuuttoon jo vuosikausia sitten ilman kolmea meribiologia, jotka ottivat asiakseen elvyttää simpukkakannan ja alkaa kasvattaa näitä huikeita helmiä. Näiden meribiologien johdolla Cortezin lahdella on nyt maailman ainoa näitä helmiä tuottava, täysin kestävän kehityksen periaattein toimiva helmenkasvattamo.

Cortezin helmiä tulee maailmaan vain muutama sata vuodessa, ja kaikki toiminta simpukoiden kanssa on rakentunut täysin meriluonnon ja simpukoiden ehdoille. Ilman näitä kolmea biologia näitä upeita helmiä – ja uskomattoman hienoa isokokoista simpukkaa ei maailmassa enää olisi. Käykääpä tutustumassa www.cortezpearls.com 

Aika samoilla ehdoilla viljellään myös Filippiineillä ja Cook-saarilla Etelämeren helmiä ja Tahiti-helmiä. Niidenkin tuotanto on rakennettu täysin kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Samalla kun vaalitaan jo kuolemassa olleita simpukkalajeja, tarjotaan paikallisille ihmisille työtä, joka ei tuhoa meriluontoa tai eliölajeja. Kuulin, että esimerkiksi filippiiniläiset kalastajat ovat voineet luopua kammottavasta dynamiitilla tapahtuvasta ryöstökalastuksesta, kun ovat saaneet elantonsa simpukoiden viljelijöinä.

Elokuu oli kivijalassa oikein mukavien asiakkaiden kuukausi! Myyntisaldot näyttivät positiivisia yllätyksiä, ja jotenkin on alkanut tuntua, että pieni jalansija on jo vallattu. Olen saanut hykerryttäviä tilauksia helmitöistä ja ainahan se mieltä lämmittää, kun saa sitten jälkeenpäin myös hyvää palautetta! Nöyrimmästi kiitos teille mukavat asiakkaat <3

Ja alkavalla viikolla, syyskuun alkajaisiksi, pääsenkin taas yhteen lempipaikoistani, Kelloseppäkouluun, jossa pidän pienen luennon aiheesta ”Henkilökohtainen viestintä ja vuorovaikutus työnhakutilanteissa”. Hehe. Siitä tulee hauskaa ja viikon kohokohta ihan varmasti :D

Ja pientä vaihtelua kivijalan arkeen.

------------

Avainsanat: Yrittäjä, äiti, ajankäyttö, arki, helmet, asiakkaat, mustat helmet, Cortez, Cortezin lahti, kestävä kehitys