Kurkistuksia kivijalasta

Matka helmien historiaan 5, Reitti Tyynelle merelle - väylä uusien helmiaarteiden luo

Lauantai 24.8.2019 - Sirpa


Tämän blogin kirjoittamisessa on kaikkein antoisinta huomata, millaisia tarinoita voi löytää helmiin liittyen. Viehättävimpiä kaikista lukemistani ovat legendat Polynesian jumalista Tahesta ja Orosta sekä tahitinhelmien synnystä.

Yhden legendan mukaan helmet olivat alun perin ensimmäinen pilkahdus valosta, jonka Tane, harmonian ja kauneuden jumala, sai Luojalta. Tane teki valosta tähtiä ja helmet kiersivät jumalalta toiselle, kunnes lopulta Oro, Tahitin sodan jumala, rakastui paikalliseen naiseen ja antoi tälle kämmenensä kokoisen helmen lahjaksi. Nainen antoi helmen tyttärelleen ja näin sai alkunsa helmien ja ihmisten välinen yhteys.

Toisen legendan mukaan Oro vieraili maan päällä sateenkaaria pitkin ja antoi näin simpukoiden helmiäiselle niiden välkkeen ja tahitihelmille niiden upeat värisävyt. Muistoksi vierailuistaan hän jätti mustan helmisimpukan ja siitä lähtien Pinctada Margaritifera, mustahuulisimpukka, on elänyt Tahitin vesissä ja antanut kauneutta ihmisten elämään.

Tyynen meren koskemattomat ja häikäisevän upeat atollisaaret saivat ensimmäiset asukkaansa noin 4000 vuotta eaa., jolloin ihmisiä alkoi muuttaa saarille Koillis-Aasiasta. Saarille kasvoi vahva väestö, jonka oma kulttuuri sai kehittyä siihen asti, kunnes löytöretkeilijä Fernão de Magalhães (engl. Ferdinand Magellan) löysi merireitin Atlantilta Tyynelle merelle 500 vuotta sitten, vuonna 1519.

Kuva: Puka Pukan atollisaari nykyään

1200px-Pukapuka_Aerial_efs_1280.jpgMagalhães vain poikkesi pienellä Puka Pukan atollisaarella, mutta hänen jälkeensä tulleet lukuisat muut löytöretkeilijät, kauppapurjehtijat ja myös sekä Englannin että Ranskan armeijan sotilaat muuttivat pysyvästi Polynesian saarten elämän. Lopulta saari saarelta Ranskalle siirtyneistä atolleista tuli Ranskan siirtomaa, Ranskan Polynesia.

Löytöretkeilijät näkivät asukkaiden koristeina upeasti välkkyviä isoja simpukankuoria. Paikallinen väestö käytti niitä myös koristeina, astioina ja jopa työvälineinä. Näistä oudon tummista simpukoista löytyi myös mystisen tummia, suuria helmiä, joita paikallinen väestö ei eurooppalaisten hämmästykseksi juuri arvostanut.

Eurooppa oli haltioissaan uusista mahdollisuuksista. Samanlainen simpukoiden keräys alkoi täällä kuin sata vuotta aiemmin Amerikan rannikolla Venezuelan rantamilla. Nyt Euroopassa kohistiin myös simpukankuorista, sillä näistä upeista Tyynen meren välkkyvistä simpukoista saatiin eurooppalaiselle hienostolle helmiäisnappeja. Helmiäisnapeista tuli uusi suurvientiartikkeli, ja lopulta myös suuret tummat helmet löysivät tiensä Euroopan hovien ja aatelisten koruihin ja vaatteisiin.

Upea Pinctada Margaritifera -simpukka kalastettiin lähes sukupuuttoon 1800-luvun loppuun mennessä, mutta onneksi Ranska alueen omistajana alkoi asettaa rajoituksia ja sääntöjä simpukoiden ja helmien keräämiselle.

Vasta niinkin myöhään kuin 1960-luvulla, onnistuttiin tahitihelmien viljelyssä ja niiden laajamittainen kasvatus ja myynti käynnistyi, samalla kun luotiin tiukat säännökset villisimpukoiden ja meriluonnon säilyttämiseksi. Sen jälkeen kesti vielä vuosikymmen ennen kuin nämä tummat, välkehtivät luonnon ihmeet hyväksyttiin virallisesti helmien kaikki laatukriteerit täyttäviksi tuotteiksi ja niiden lukuisat luonnolliset värisävyt saivat virallisen aseman pikkutarkassa helmimaailmassa.

Lisää luettavaa:            

Helsingin Sanomien artikkeli Magalhãesista 7.8.2019

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006197542.html

Tutustu Tahitin ja Polynesian historiaan ja kulttuuriin:

https://www.tahiti.com/travel/about-tahiti

Enemmän helmiäisnappeja käyttäneistä ja edelleen toimivasta Pearlies-hyväntekijöistä:

https://en.wikipedia.org/wiki/Pearly_Kings_and_Queens

 

Seuraavaksi: Carl von Linnén helmistä Mikimotoon

_______________________________________________________________